QCY QY8 langattomat kuulokkeet äänieristyksellä
QCY on vakuuttava tekijä urheilukuulokkeiden markkinoilla. Edelliset versiot QCY Sport langattomat kuulokkeet ovat keränneet kehuja verkkokaupassamme ja tämä QY8 on tästä vielä paranneltu versio, joten laatu on taattu!Bluetooth V4.

5/5 Äänenlaadullisesti hinntaluokassaan mainiot kuulokkeet. Nappulat pysyvät omissa korvissani hyvin paikallaan juostessa ja jopa hyppytreenissä. Kunhan piuhan laittaa kulkemaan leuan alle eikä niskaan. Myös pipon ja kypärän alle pyörää ajaessa vaikka hieman ulkonevat ovatkin.

Käyttöönotto oli helppoa ja ääni ilmoittaa selkeästi kun virta kytketty, yhdistetty äänilähteeseen tai akku lähenee loppuaan. Akun lopumisesta kertova ääni toistuu kolmesti ja sitten akku loppuu mikä sinänsä on ok koska ääni puhuu musiikin päälle ja mikäli toistuisi pitkän aikaa voisi se alkaa ärsyttämään. Yhdellä latauksella käy salilla muutamankin kerran.

Nappulat tulevat korvakäytävään joten äänenvoikkuudeksi riittää vähempikin, blokkaa tarvittaessa hyvin taustakohinat ja toistaa matalemmatkin taajuudet kivasti. Kehtaa kuunnella siis bassojumputustakin.
Pia P. - Vantaa, Finland - ()
5/5 käytän kuulokkeita jatkuvassa käytössä niin musiikin kuuntelemiseen puhelimeni kautta kuin soittamiseen. mielestäni kuulokkeet ovat hinta7 laatu ominaisuuksiltaan erittäin hyvät. ainoa miinus tuotteen paketissa on se ettei ollut englannin tai suomen kielistä ohjekirjaa mukana . silti suosittelen ilomielin hf kuulokkeita käyttäville tätä tuotetta erittäin mielelläni koska akun kesto on hyvä ja varoittaa tosin nyt kiinaksi kun on akku loppumassa tai olet menossa kantomatkan ulkopuolelle.
Wellu T. - Merikarvia, Finland - ()

QCY QY8 langattomat kuulokkeet äänieristyksellä

★★★★★
★★★★★
2 - Lue tuotearvostelut

QCY on vakuuttava tekijä urheilukuulokkeiden markkinoilla. Edelliset versiot QCY Sport langattomat kuulokkeet ovat keränneet kehuja verkkokaupassamme ja tämä QY8 on tästä vielä paranneltu versio, joten laatu on taattu!

Bluetooth V4.1+EDR takaa hyvän äänenlaadun jopa kymmeneen metriin ja koska on uusi BT-protokolla, säästää se niin kuulokkeiden, että musiikinlähteen akkuja. Kuulokkeissa on myös älykäs CVC6.0 äänieristys, joten taustamelut jäävät kauas taakse ihan pienimmilläkin äänenvoimakkuuksilla. Eikä tarvitse edes vääntää volumeja kaakkoon, että voit nauttia musasta, sillä äänenlaatu on maailmanluokkaa.

Kuulokkeiden mukana tulee 2 lisäparia kuulokepäitä ja "jäniksenkorvia", joten kuulokkeet varmasti sopivat korviin kuin korviin ja pysyvät siellä rankemmankin heilumisen aikana! Kuulokkeet painavat vaivaiset 16 grammaa, joten käyvät ne urheiluun tosi hyvin!

Kuulokkeiden johdoista on karsittu siirtämällä kontrolliyksikkö itse kuulokkeisiin. Kuulokkeissa on mikrofoni, äänenvoimakkuudensäätö ja kappaleiden vaihto. Oikeaa korvanappia painamalla voit myös vastata puheluun ja iskeä tarvittaessa luuria korvaan. Toimivat siis myös handsfreenä.

Kuulokkeiden valmiusaika on jopa 175 tuntia ja soittoaika 5 tuntia. Kuulokkeita pystyt lataamaan helposti mukana tulevan MicroUSB-johdon kautta.

Langattomat kuulokkeet ovat käytännölliset ja sen lisäksi myös erittäin siistin näköiset, vautsi!

Tekniset tiedot:

  • Bluetooth: V4.1+EDR
  • Bluetooth-profiilit: HFP, HSP, A2DP, AVRCP, APTX
  • Siru: CSR8645
  • Äänieristys: CVC6.0
  • Johdon pituus: 60cm
  • Ladattava akku: 80mAh
  • Valmiusaika: 175 tuntia
  • Musiikin kuunteluaika: n.5 tuntia
  • Puheaika: n.7 tuntia
  • Latausaika: n.2 tuntia
  • Paino: 16.4 grammaa

Paketin tiedot:

  • 1 x QCY QY8 Bluetooth -kuulokkeet
  • 4 x Vaihtokuulokepäät
  • 4 x Vaihtojäniksenkorvat
  • 1 x MicroUSB-latausjohto

Takuu:

6 kuukauden

24.95 + ALV
Valitse väri
Määrä  Lisää ostoskoriin »
- Tuotetta on varastossa
- Aikaa tilausten käsittelyyn: h h i min 00 s
- Toimitusaika keskusvarastolta: 1-3 viikkoa

Muita kategorian tuotteita