Elektroninen ovisilmä 2.5" näytöllä
Elektroninen ovisilmä on kätevä vaihtoehto tavalliselle ovisilmälle. Tarkkaile LCD-näytöltä mitä oven takana tapahtuu.

4/5 Muutimme taannoin vuokra- asuntoon, jossa ei ollut laisinkaan ovisilmää joten eipä muuta kuin sellaista hakemaan. Lapset sanoivat, että ovisilmän tulisi olla tarpeeksi alhaalla, että he voisivat vilkaista kuka oven takana lymyilee. Siinä vaiheessa tuli ahaa elämys, että miksei osteta samalla näytöllä varustettua ovisilmää. Siispä seuraavaksi nettiin.

Aikani haeskeltuani ja törmättyäni usein e-ville. com viittauksiin päätin ottaa härkää sarvista ja tilausta tekemään. Tuote saapuikin pikaisesti Suomen varastolta. Tällöin ei tullut ylimääräisiä tullauskuluja ja tositteiden lähettelyä Tullille.

Seuraavaksi porakone käteen ja reikää tekemään. Ovisilmän putken pituus oli todella reilu ja jouduinkin lyhentämään sitä. Kameran kytkentä näyttöön oli todella helppo, patterit sisään ja kliks asennus suoritettu.

Lapset innostuivat testailemaan miltä näyttää kun kelloa soittelee (siis kameran vieressä olevasta napista). Kuva on terävä ja värillinen kun valot ovat päällä. Pimeässä kuva on mustavalkoinen. Yllätyin itse kuvan laadusta.

Laitteessa on myös paikkka muistikortille, itse en moista kuitenkaan ole käyttänyt.

Kaiken kaikkiaan hyvä hinta-laatu suhde. Ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa tästä laitteesta.
- Helsinki, Finland - ()
4/5 Asiallinen vehje ja toimii hyvin. Asennettu asunnon oveen ja oli helppo asentaa. Hinta ja laatusuhteelta tuntuu hyvältä. Että suosittelen muillekin.Hyvä ostos.
- Tampere, Finland - ()
5/5 Ostin tämän itselleni kun meillä ei ovisilmää ennen ollut ja tämä tuntui hyvältä kun siinä on näyttö. Hyvin on toiminut, kuvan laatu on hyvä ja näyttö on sopivan kokoinen. Hinta oli aika korkea. Käytössä ollut n. vuoden. Kerran on paristo tarvinnut vaihtaa, joten ei vie paljoa virtaa. Suosittelen.
- Vaasa, Finland - ()
4/5 Hyvä ja hintansa väärtti. Laitettiin kerrostalo huoneiston oveen. Näkeepi hyvin kuka on oven takana. Voi suositella. Asennuskin sujui helposti.
- Liminka, Finland - ()
5/5 Hyvä hinta/laatu suhde. On toiminut hyvin, vastasi täysin odotuksia. On laadukas ja hyvin kestänyt. Suosittelen kyllä tutuille ja tuntemattomille.
- Haapavesi, Finland - ()
5/5 Erinomainen kun ei esim näe oven lasin läpi niin tällä näkee, minulla on mennyt vasta 1 patteritkin, ja on ollut varmatoiminen aina kun olen käyttänyt tätä, asennus oli helppoa ainut miinus oli settä oven läpi tuleva ovisilmä oli lyhyt mutta ostin pidemmän ovisilmän ja sitten homma hoitui
- Ilmajoki, Finland - ()

Elektroninen ovisilmä 2.5" näytöllä

★★★★★
★★★★★
9 - Lue tuotearvostelut

  • 30vrk ilmainen palautusoikeus
Yleistä:

Elektroninen ovisilmä tuo uuden ulottuvuuden perinteiseen ovisilmään verrattuna. Voit nappia painamalla tarkastella ovikellon soittajaa 2.5" LCD -näytöltä. Ovisilmä on helppo asentaa  ja se toimii normaaleilla AA -paristoilla.

 

Tekniset tiedot:

  • 2.5" LCD -näyttö
  • Toimii 2x 1.5V AA -paristoilla
  • Mitat: 145 x 89 x 32mm
  • Paino: 145g

Tuotevideo:

 

Pakkauksessa mukana:

  • Elektroninen ovisilmä
  • Asennustarvikkeet
  • Asennusohje (eng.)

Takuu:

6 kuukauden suomalainen takuu. Suomalainen huoltomme sijaitsee varastomme yhteydessä Mäntsälässä. Oukitel-kännykät huoltaa suomalainen iTapsa.

64.95 + ALV
Norm. 69.95
tai 5€ / kk
Määrä  Lisää ostoskoriin »
- Tuotetta on varastossa
- Aikaa tilausten käsittelyyn: h h i min ja 00 s
- Toimitusaika keskusvarastolta: 2-4 viikkoa

Muita kategorian tuotteita