LED -taskulamppu
LED-taskulamppu loistaa kirkkaasti ja valkoisena säällä kuin säällä. Valaisimet ja lamput e-villestä halvalla. Meiltä runsaasti uusia LED-valoja. Tervetuloa ostoksille!

Asiakkaiden tuotekuvat
  • Kuvan toimitti Mathias
    Mathias (2014-05-05)
  • Kuvan toimitti Mathias
    Mathias (2014-01-07)

5/5 Ostin näitä pari kappaletta noin vuosi sitten. Molemmat toimivat edelleen täysin ilman ongelmia. Akkua ei ole montaa kertaa tarvinnut ladata vuoden aikana, joten sekin vaikuttaa olevan laadukas.
- Pori, Finland - ()
4/5 Sain tuotteeni jonkun odottelun jälkeen, kärsivällisyys on hyve näitten kiina tuotteiden kanssa. Pakettiin oli jälkeenpäin lisätty adapteri laturiin, että sopii Suomen sähköasetusten puitteisiin.. paketteja oli siis avattu, ja jonkun verran repsotti, kaikki kuitenkin tuli perille asti. Tuotteen runko kestäisi vaikka autolla yliajon, en kuitenkaan kokeillut, tukevalta vaikutti kädessä, hyvä valaistusteho, akut latasin ensitöikseni, kesti muutaman tunnin, mutta kannattaa tehdä ensin.

kestää pakkisäilytyksen, sekä lamppu kantoineen sijoitettu hieman kuoren sisälle, joten ei terävät kulmat riko lasia tai lamppua pudotessa pirstaleiksi.
- Turku, Finland - ()
4/5 Taskulamppu on näppärän kokoinen, tosi kirkas valokeila. Hyvä laturi, jossa irrotettava pistotulppaosa, joka käy adapteriksi muuhunkin. Olen tosi tyytyväinen, ei tarvitse ährätä paristojen kanssa.
- Kuopio, Finland - ()
4/5 Käytössä kätevä ja kulkeetaskussa ta pakissa kätevätimukana ja vlotehoriitää mainiosti töhin ja vapaaaikaan kestävä tehokas pienvalaisin,eikä ole hinnnalla pilattu.
- Jamali, Finland - ()
3/5 Tämä lamppu oli pettymys. Alkuun se toimi välttävästi, käytin sitä polkupyörän ajovalona. Hyvin pian valoteho alkoi heiketä ja noin vuoden jälkeen se ei enää syty. Mukana seurannut akku toimii muussa valaisimessa, tosin varauskyky on aika pieni. Laturi on erinomaisen kevyt ja yksinkertainen, käytän sitä matkoilla 18650-akkujen laturina. Kokonaisuutena siis ei ihan arvoton, taskulamppu olisi saanut olla kestävämpi.
- Vaasa, Finland - ()
e-villen tuotepäällikön arvostelu tuotteesta:

Testi,testi

testi,testi ja testi
- Shenzhen, China - ()

LED -taskulamppu

★★★★★
★★★★★
6 - Lue tuotearvostelut

  • TAX FREE! Säästät 24%
  • 12 kuukauden takuu
  • 30vrk ilmainen palautusoikeus
Yleistä:

Tehokas alumiinirunkoinen LED -taskulamppu. Ladattavan 3000 mAh akun ja laturin ansiosta sinun ei tarvitse näpertää paristojen kanssa. Loistava taskulamppu esimerkiksi autoon tai työkalupakkiin. 3W tehoisena laite on kirkas kuin mikä!

 

Tekniset tiedot:

  • Teho: 3W
  • Valkoinen LED
  • Akku: 3.7V 3000mAh
  • Mitat: 130 x 22 x 22mm
  • Paino: 170g

 

Pakkauksessa mukana:

  • 1x LED -taskulamppu
  • 1x LC18650 -akku
  • 1x Laturi

 

Takuu:

Tuotteella on vuoden takuu.


Takuu:

1 vuoden suomalainen takuu. Huoltomme sijaitsee e-villen Suomi-varaston yhteydessä Mäntsälässä. Oukitel-kännykät huoltaa iTapsa Services Oy. Takuu- ja muissa kysymyksissä ota yhteys suomalaiseen asiakaspalvelutiimiimme!

9.95 (tuote on verovapaa)
Norm. 21.95
Määrä  Lisää ostoskoriin »
- Tuotetta on varastossa 3 kpl
- Aikaa tilausten käsittelyyn: h h i min ja 00 s
- Toimitusaika keskusvarastolta: 2-4 viikkoa

Muita kategorian tuotteita