Kaukosäädinteline
Nykyään olohuoneessa on television lisäksi monia muitakin laitteita, stereot ja dvd-soitin esimerkiksi. Samalla kaukosäätimiä alkaa olla paljon ja niille ei koskaan tunnut löytyvän hyvää paikkaa.

Asiakkaiden tuotekuvat
  • Kuvan toimitti OldBoy40
    OldBoy40 (2015-04-04)
  • Kuvan toimitti OldBoy40
    OldBoy40 (2015-04-04)
  • Kuvan toimitti Skupperi
    Skupperi (2014-05-24)
  • Kuvan toimitti Skupperi
    Skupperi (2014-05-24)

4/5 Järjestyksessä tosiaan säilyvät, mutta erikokojensa ansiosta hieman ikävä, koska siirtäessä pienimmät säätimet tipahtavat raoista. Päähän jos asentaisi silikoni liuskat, ne jarruttaisivat liukua hieman, muutoin ihana teline, pöydällä aina tilaa, kun seat irrallaan lojuvat kaukosäätimet eivät enää ole pitkin pöytää, jopa mukeille eikä tarvitse pelätä juomien kaatuvan kaken päälle. Lisäksi turha etsiminen on jäänyt pois, kun ovat siististi telineessään.
Minna T. - Masala, Finland - ()
5/5 Oletko sinäkin etsinyt ja tuskaillut kun et muista minne minkäkin kaukosäätimen olet jättänyt? Tilaa ihmeessä yksi parhaimmista apukeinoista kyseistä ongelmaa vastaan

T: Yksi ongelma vähemmän ja todella kiitollinen siitä
Skupperi - Kouvola, Finland - ()
3/5 Muuten ok laite mutta pienet säätimet tippuu läpi ja jos ne saa kestämään vaikea saada pois. asia ratkeaisi jonkin laisilla välipohjilla,mutta eihän niiden rakentaminen kuul asiakkaalle.
Heikki L. - Monninkylä, Finland - ()
3/5 1 tähti käytettävyydestä, sopii vain isoille säätimille, ja liian metallinen, pehmusteita ei ole.
Lord - Vantaa, Finland - ()
5/5 Aivan loisto tuote nykyajan säätimille. pinossa ja nätisti.
OldBoy40 - Lievestuore, Finland - ()
4/5 Hyvinhän asiansa ajaa ja iha napakka.
Tuomas S. - Jyväskylä, Finland - ()

Kaukosäädinteline

★★★★★
★★★★★
6 - Lue tuotearvostelut

Nykyään olohuoneessa on television lisäksi monia muitakin laitteita, stereot ja dvd-soitin esimerkiksi. Samalla kaukosäätimiä alkaa olla paljon ja niille ei koskaan tunnut löytyvän hyvää paikkaa. Ota avuksi kaukosäädinteline! Kaukosäädintelineeseen mahtuu tyylikkäästä neljä eri kaukosäädintä! Enää eivät säätimet ole hukassa kun jätät ne aina omaan telineeseensä!


Tekniset tiedot:

  • Mitat: 20x20x11cm
  • Paino: 600g
  • Materiaali: Rauta

Takuu:

3 kuukauden

Tuotetta ei ole tällä hetkellä saatavilla
Saatavilla myös Suomi-varastolta nopeammalla toimituksella (vaihda varastoa)
Tuotetta ei ole tällä hetkellä saatavilla

Muita kategorian tuotteita