Tässä blogissa e-villen tuotejohtaja Lasse kertoo e-villen viimeisen reilun kolmen vuoden tarinan tuotetiimin näkökulmasta. Mitä on tapahtunut muutaman vuoden aikana, millaisia haasteita Kiinassa työskentelyssä on ja mitä täällä voi oppia? Meikäläisellä eli Lassella on tänään 30.3.2018 viimeinen työpäivä e-villellä. Tässä blogissa kelataan ajassa taaksepäin ja muistellaan kuluneita vuosia sekä tarkastellaan nykytilannetta.

Miten päädyin e-villeen?

Syksyllä 2014 valmistuttuani valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta aloitin lyhyen, mutta intensiivisen työnhakuprosessin. Olin tehnyt Kuluttajatutkimuskeskukselle gradun verkkokauppakuluttamisesta, josta innostuneena olin päättänyt hakea e-villeen hommiin. Olin reissannut Aasiassa ja ollut opiskelijavaihdossa Bangkokissa, joten nettikaupan lisäksi myös Aasia kiinnosti. Vain muutama päivä valmistumisen jälkeen e-villen perustaja Ville Majanen kutsui työhaastatteluun. Haastattelu ei mennyt omasta mielestä ihan nappiin, joten hieman yllätyin kun parin päivän päästä Ville tarjosi markkinointiassarin tonttia yrityksen päämajassa Shenzhenissä, Kiinassa. Reppu selkään ja matkalle! 

Ensifiilikset Kiinasta ja e-villestä

Kun saavuin ensimmäistä kertaa Kiinaan ja e-villen legendaariselle Yangmein toimistolle (joka nykyisin toimii pelkkänä varastona) fiilikset olivat aika kahtiajakoiset. Työporukka vaikutti nuorelta ja todella rennolta, mutta myös todella pieneltä. Suomalaisia oli Shenzhenin toimistolla vain muutama. Tiimissä ei ollut myöskään yhtään tuotepäällikköä (jonka tehtävänä olisi kehittää tuotevalikoimaa), koska edellinen oli juuri lähtenyt Verkkokauppa.com:ille. Yangmei alueena oli aika mielenkiintoinen. Kaduilla rottia juoksi siellä täällä jne. Noh, kulttuurimatkalle en tänne tullut, vaan töihin oppimaan uusia asioita ja viemään e-villeä eteenpäin. Samapa tuo vaikka luikertelisi käärmeitä. Ekat kuukaudet tein asiakaspalvelua, jonka lomassa pääsin myös tekemään Facebook-, AdWords-, SEO- ja blogimarkkinointia.

Hommat maistui hyvin ja aloin viihtyä Kiinassakin paremmin, joten pyysin Villeltä puolen vuoden määräaikaiseen pestiin jatkoa. Siihen aikaan eli 2015 keväällä firmassa mentiin aika kädestä suuhun meiningillä, mutta onneksi Villeltä löytyi luottoa jatkaa sopparia. Tittelikseni tuli tuote-, markkinointi- ja myyntipäällikkö eli toisin sanoen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Siinä kohtaa tiimin ydin oli minun lisäksi tuotepäällikkö (ja ex-kämppikseni) Antti, nettikaupan konkari Tuomo ja tietysti the one and only Ville M. Elimme ja hengitimme e-villeä ja kovan työn kautta homma laitettiin helvetin kovaan nousuun! Matkan varrella tiimin tuli mm. logistiikkaan Alex, koodaamaan Joni, finanssiin Julia ja aspaan mm. Anni, sekä kait se pakko mainita myös B2B-myyntijohtaja (ja ex-kämppis) Mika 🙂 . 

Fokus tuotteisiin

Muutama vuosi sitten liikevaihto oli vielä parin miltsin luokkaa. Alkuperäinen ajatus oli se, että e-villestä löytyy miltei kaikki mahdollinen, joten valikoimassa oli varmaan 10 000 tuotetta. Huomasimme erityisesti tuotepäällikkö Antin kanssa, että tämä malli ei ole paras mahdollinen, vaan meidän pitää satsata valikoiman sijasta parempiin kärkituotteisiin ja -kategorioihin, sekä heittää kuuseen kaupasta vaatteet, korut, asusteet ja muu ”ripuli”. Päätimme lähteä fokusoimaan puhelimiin, kaikenlaiseen elektroniikkaan, retkeilyyn ja hieman myöhemmin Pasin johdolla autotuotteisiin.  

Paremmat tuotteet tarkoittivat käytännössä parempia tavarantoimittajia ja pyrkimyksenä oli alkaa ostamaan tuotteita suoraan tehtailta. Mallikappalevuori oli järkyttävä, jokainen tuote testattiin, ja jos tuote osottautui hyväksi menimme suoraan tehtaalle neuvottelemaan ja tavottelemaan parasta mahdollista sisäänostohintaa. Tehtaat ovat tottuneet isojen maiden pelureihin, jotka ostavat tuhansia kappaleita kerralla, joten neuvottelut eivät todellakaan olleet helppoja, vaikka saimmekin paljon tulitukea erittäin ammattitaitoisilta ja kokeneilta kiinalaisilta kollegoiltamme.

Muistan elävästi sen kerran kun menin ensimmäistä kertaa Elephone älypuhelinvalmistajan pääkonttorille neuvottelemaan. Myimme siinä kohtaa kaikkia älypuhelimia kuukaudessa yhteensä 100kpl. Koska ylimäärästä rahaa ei ollut, yleensä ostimme ehkä kymmenkunta puhelinta kerralla varastolle erinäisiltä dealereiltä. Suoraan Elephonelta ostettaessa minimitilausmäärä oli 100kpl per malli. Hallittu riski, nimi paperiin, hullu markkinointi käyntiin ja kädet ristiin. Tehtaalta saimme välikättä paremman sisäänostohinnan ja samalla halvemman kuluttajahinnan, joten Elephonea saatiin kaupaksi oikein urakalla. Vastaavat toimenpiteet olivat merkittävässä roolissa siihen, että liikevaihto alkoi kasvamaan ja rahaa alkoi jäädä kokoajan enemmän isojen erien ostoon. Nykyisin myymme kuukausittain tuhansia puhelimia.  

Itse olen toiminut viimeset pari vuotta tuotetiimin vetäjänä. Nykyisin tuotetiimissä on kahdeksan rautaista ammattilaista. Toimisto on muuttanut pelipaikoille Shenzhenin keskustaan. Huumori lentää ja töissä on todella hauskaa, vaikka töitä paiskitaan todella paljon. Reilun vuoden verran olemme alkaneet fokusoimaan entistä tiiviimpään yhteistyöhön toimittajien kanssa sekä yritysmyyntiin. Kehitämme omia tuotteita tehtaiden kanssa (mm. Hydra-pelituolit) ja toimimme virallisena jakelijana Suomessa erinäisille brändeille (mm. Oukitel, FIIL). Liikevaihto on samassa rytäkässä kasvanut lähemmäs 10 miljoonaa euroa.

Töihin Kiinaan?

Lähden uusiin haasteisiin haikeana, ylpeänä ja monta uniikkia kokemusta rikkaampana. E-ville on huikea paikka olla töissä, ja e-villellä on, ja tulee olemaan pysyvä paikka sydämessäni. E-ville ei ollut minulle pelkkä työpaikka vaan elämäntapa. Iso kiitos kaikille kollegoille!

– Lasse Apajasalmi

Kiinnostaako työpaikka e-villellä? Lähetä avoin hakemus osoitteella [email protected]. Mainitse hakemuksessasi milloin voisit aloittaa työt, haetko harjoittelu- vai kokoaikaista työpaikkaa, ja mistä työtehtävistä olet kiinnostunut. Liitä mukaan myös CV, sekä palkkatoivomuksesi.