Verkkokauppa e-ville tarjoaa mielenkiintoisten työllistymisvaihtoehtojen lisäksi erinomaisen vaihtoehdon työharjoittelua tai työelämään tutustumista varten. Moni e-villen nykyinen työntekijä on aloittanut alun perin harjoittelijana ja harjoittelun tai TET-jakson aikana pääsee tutustumaan verkkokaupan arkeen ja käytäntöihin.

Työharjoitteluun verkkokauppaan

Kuten sanottua, moni e-villen nykyinen työntekijä on tullut taloon harjoittelun kautta. Kauppamme verkkokauppajohtaja, valikoimajohtaja, yritysmyyntipäällikkö ja logistiikkapäällikkö ovat kaikki aloittaneet harjoittelun kautta ja siirtyneet sittemmin täysipäiväisesti osaksi tiimiämme.

e-ville tarjoaa etenkin kaupallisen alan, logistiikan tai ohjelmoinnin opiskelijoille hyvän mahdollisuuden työharjoitteluun alalla ja oppimaan verkkokaupan ja kansainvälisen kaupan saloja. Mahdollisuuksien mukaan harjoittelupaikka voi olla pääkonttorillamme Mäntsälässä tai jopa Bangkokissa, Thaimaassa, missä osa e-villen tiimistä työskentelee. Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen [email protected] Myös harjoittelu etänä on mahdollista.

Voit myös lukea aiempien harjoittelijoiden kokemuksia harjoittelusta sekä aiempia hakuilmoituksiamme:

Kokemuksia työharjoittelusta e-villeltä Shenzhenissä

Kokemukseni työharjoittelusta e-villessä

2 harjoittelupaikkaa Bangkokissa

Työelämään tutustuminen – TET verkkokaupassa Mäntsälässä

Haluamme rohkaista nuoria työelämään ja e-ville tarjoaa myös nuoremmille, yläasteikäisille mahdollisuuden päästä tutustumaan verkkokauppatoimintaan TET-jaksojen muodossa. Viikon mittaisten TET-jaksojen aikana pääsee tutustumaan verkkokaupan taustalla pyörivään arkeen: Työtehtävinä on saapuvan tavaran vastaanottoa, tilausten käsittelyä, pakkaamista ja lähettämistä sekä mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi tuotevideoiden tekoa tai testausta tai avustavia tehtäviä e-villen huollossa Mäntsälässä.

Reipas- ja ulospäin suuntautunut harjoittelija tai nuori pääsee myös halutessaan työskentelemään myymälässä, jossa toimii myös Matkahuollon toimipiste.

Mikäli olet reipas ja luotettava nuori, älä epäröi lähettää meille hakemusta osoitteeseen [email protected]. Voit myös tulla vierailemaan myymälässämme Mäntsälän linja-autoasemalla osoitteessa Yhdystie 1.

TET-harjoittelijat työn touhussa Mäntsälän varastolla

TET-harjoittelijan kokemuksia

Meillä oli vähän aikaa sitten TET-jaksoa suorittamassa kahdeksasluokkalainen Jaako ja viikko sujui oikein reippaasti. Jaako päätti myös kirjoittaa hieman omia kokemuksiaan viikosta. Alla on Jaakon oma kirjoitus viikon mittaisesta TET-harjoittelusta e-villellä.

E-ville TET-paikkana

Olen Jaako ja hain kasiluokan TET-jakson paikkaa e-villestä. Hain e-villeen koska siellä tehdään sitä, mistä pidän eli kunnostetaan viallisia elektroniikka tuotteita. E-ville sijaitsi myös sopivasti kotipaikkakunnallani Mäntsälässä.

Aamuisin menin varastolle töihin noin klo 7. Työtehtäviin kuului mm. lähtevien pakettien pakkaaminen.

Tämä oli mukavaa, koska näki uusia tuotteita, joita ei ollut ennen nähnyt. Päivän muita tehtäviä oli työntekijöiden auttaminen puhelinten korjauksissa. Minun osaltani korjaukset olivat enimmäkseen ruuvien availua koska puhelimet, jotka olivat korjauksessa sisälsivät 20 ruuvia per puhelin.

Päivät Matkahuollolla

Päiviä, jolloin olin matkahuollolla oli kaksi. Päivät erosivat vain vähän varastolla olleista työpäivistä, koska aloitin ne myös varastolta ja menin sitten kollegan kyydissä matkahuollolle.

Matkahuollolla työtehtäviin kuului puhelimien korjauksen lisäksi hyllyjen järjestelyä.

Miksi juuri e-villeen

Paikka sopii hyvin niille, jotka asuvat Mäntsälässä ja ovat näppäriä käsistään. Paikka on myös hyvä, koska työntekijät ovat mukavia ja rauhallisia.

Itse tulin paremmaksi puhelinten huollossa ja opin työelämästä sen että aikatauluista on pidettävä kiinni.

Kiitos e-villen väki mahdollisuudesta päästä teille harjoitteluun.

Älä epäröi hakea

Kiitos Jaakolle loistavasta ja reippaasta viikosta! Kiitos ja iso peukku myös kaikille muille jo TET-harjoittelunsa e-villellä suorittaneille reippaille nuorille.