Xiaomi tunnetaan ennen kaikkea älypuhelinten valmistajana, mutta Xiaomi on laajentanut osaamistaan monien älylaitteiden valmistukseen. e-villessä Xiaomi tuli monelle tutuksi Xiaomi Mi Band -aktiivisuusrannekkeiden kautta, joista Mi Band 2 -versiota on myyty viimeisen kahden vuoden aikana tuhansia kappaleita ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.

Mi Band 3 aktiivisuusranneke on juuri lisätty kauppaamme uutuutena ja siitä odotetaan ainakin yhtä kovaa menestystä, kuin edeltäjistään! Aktiivisuusrannekkeet sikseen, sillä tässä blogissa käyn läpi Xiaomin 3 erilaista älykelloa, jotka ovat elektroniikkajätin tytäryhtiön, Amazfitin valmistamia.

Mallit:

Huom!  Kirjoita alas kommenttikenttään, mikä kokonaisuus näistä sopisi parhaiten ranteeseesi. Arvomme 15.8.2018 kommentoineiden kesken Xiaomi Amazfit Bip -älykellon!

Älykellojen ulkonäkö ja materiaalit:

Älykelloa ja rannekelloa yleensä valittaessa tulee ensimmäisenä mieleen sen ulkonäkö, koska kelloa pidetään yleisesti osana asuvalintaa. Otin tätä kirjoitusta varten paljon kuvia kellot ranteessa eri asujen kanssa sekä itsestäni, että tyttöystävästäni.

Xiaomi Amazfit Bip

Bip on ottanut vaikutteita Apple Watchista ja näin tyylikkyys on taattu. Yksinkertainen on kaunista. Pyöreillä kulmilla varustettu nelikulmainen 1.28″ kellotaulu on pirteän erilainen kahteen muuhun malliin verrattuna.Mattapintainen runko sulautuu taipuvaan ja kestävään Corning Gorilla -lasiin.

Sivussa oleva pieni nappi on hyvä piste viimeistelylle. Vakiona kellossa on aina toimiva, hyvän tuntuinen ja -näköinen silikoniranneke, mutta myös vararannekkeita on saatavilla nahkaisena, silikonisena ja teräksisenä.

Xiaomi Amazfit Pace

Pacen ulkonäkö on hieman futuristinen ja miellyttää varmasti techien silmää. Pyöreä 1.34” näyttö on hyvän näköinen ja polykarbonaatti-zirkonia -runko toimii kellon runkomateriaalina.

Rannekkeen materiaalina on Bipin tavoin silikoni, mutta makeita vaihtorannekkeita on saatavilla jokaisen tyyliin sopivaksi.

Huom. Kaupassamme oleva kello on mustalla rannekkeella.

Xiaomi Amazfit Stratos

Ulkonäkönsä puolesta itse kallistun ehdottomasti Stratosin puoleen, koska yksinkertaisuudessaan on se vaan niin pirun makea kello hiilikuitukuvioisella rungollaan ja isolla kellotaulullaan!

Plussaa tulee itseltä myös kolmesta napista kellon sivussa. Kuten muissakin malleissa, on Stratosin vakioranneke silikoninen. Lisää vaihtorannekkeista alla.

Teräsranneke käy juhliin
Teräsranneke käy juhliin
Nahkaranneke käy arkeen
Nahkaranneke käy arkeen
Silikoniranneke käy urheiluun
Silikoniranneke käy urheiluun

Huom. Jokaiseen kelloon on saatavilla vaihtorannekkeita, joilla saa aivan erilaisen silauksen kellon viimeistelyyn. Valikoimassa on nahkaisia, silikoni- & teräsrannekkeita. Esimerkkinä kaikista tyylikkäin, Xiaomi Amazfit Stratos.

Stratos on kyllä sellainen laite, että on se hyvännäköinen vaikka narulla pyöräytetty ranteen ympärille!

Xiaomi Amazfit Pace – Laite joka toi Xiaomin älykellomarkkinoille paukkuen

Ensimmäinen Xiaomi Amazfitin älykello oli yllättäen kaikista kilpailijoistaan erottuva, keraamisella zirkonia -kuorella, jopa 11 päivän akkukestolla ja IP67-suojauksella varustettu Xiaomi Amazfit Pace -älykello. Vaikka näyttö on kokoajan päällä, silti akku kestää 11 päivää. Näyttöön saa valittua 21 erilaista kellonäkymää ja kellossa on sisäinen GPS. Tällaista ei olla aikaisemmin nähty ainakaan tämän hintaluokan älykelloissa.

Silikoniranneke käy paljaaseen ranteeseen
Silikoniranneke käy paljaaseen ranteeseen
Teräsranneke ja kauluspaita, kyllä vain!
Teräsranneke ja kauluspaita, kyllä vain!
Käykö punainen kellotaulu sinisen paidan kanssa?
Käykö punainen kellotaulu sinisen paidan kanssa?
Siisti camokuosi ja teräsranneke käy hyvin yhteen
Siisti camokuosi ja teräsranneke käy hyvin yhteen

Jos haluat lisää tyylikkyyttä kellon ulkoasuun, se on helppoa hommaamalla kellon mukana teräsranneke. Itse hankin testikappaleeseen teräsrannekkeen ja 2 minuutin vaihto-operaation jälkeen on kuin ranteessa olisi eri kello!

Pace meinasi ”vahingossa” jäädä tyttöystäväni ranteeseen.

Vaikka kellotaulu on ”unitilassa”, näyttää se silti ajan, kuten ylhäällä näkyy. Näin näyttö ei ole päällä jatkuvasti säästäen akkua. Näyttö herää, kun heilautat kelloa itseäsi kohti tai näpäytät kosketusnäyttöä kaksi kertaa

Miksi hommata Pace ja mitä siinä on niin erilaista?

  • Kustomoitavuus on ehdoton plussa, sillä rannekkeita ja kellotauluja vaihtamalla saat kellosta sopivan tyyliin kuin tyyliin.
  • Lisämaininnan saa pitkä akkukesto, koska eihän kelloa jaksa ladata joka päivä. Aktiivisessa käytössä 7-11 päivää.
  • Lue viestit kellon näytöltä. Bip & Stratos tarjoavat saman toiminnon.
  • Unisex-muotoilu ja koko. Nykyään naisetkin käyttävät isompia kelloja ja jos tykkää edes vähän isommasta kellotaulusta, on tämä myös hyvä älykellovaihtoehto naiselle.
  • Amazfit Watch on monipuolinen sekä helppokäyttöinen sovellus, jolla saat kellosta kaiken irti.
  • Monipuoliset fitness-ominaisuudet – 8 erilaista urheilutilaa
    • GPS -reititys
    • Tarkka sykemittaus urheilutilan ollessa päällä, nopeus, keskinopeus, matka- & kalorimittari

 

Hieno pyöreä kellotaulu & runko vetää puoleensa katseita
Hieno pyöreä kellotaulu & runko vetää puoleensa katseita
Sopii hyvin myös naisen ranteeseen
Sopii hyvin myös naisen ranteeseen

Pujotin kuvaussession aikana Pacen tyttöystäväni käteen ja hän ihastui myös tähän malliin. Hän kysyi, että – ”Mikäs tämä on, vautsi?!” Kuvassa kello näyttää hieman isommalta kuin oikeasti. Käy siis hyvin naisen ranteeseen.

Xiaomi Amazfit Bip – Apple Watchin näköinen, mutta sopii myös Androidiin

Kun puhutaan älykelloista, tulee ihmisillä usein suuret brändivalmistajat mieleen. Näistä Apple on kenties suurin ja jossain vaiheessa tuntui jo lähes, että Apple onnistuu luomaan Apple Watchista synonyymin iPadin ja tablettien tavoin. Xiaomi Amazfit Bip -älykello on ottanut muotoilussaan selkeästi vaikutteita Applen suosituista kelloista, mutta Xiaomin tyyliin hintalappu on jätetty kuluttujaystävälliseksi.

Apple Watchin vastaisesti kello on mahdollista parittaa niin Android- kuin iOS-laitteiden kanssa. Toki Applen korkeampi hintalappu tuo myös kattavammat ominaisuudet, joten aivan suoraan kellot eivät yhtenevästä ulkonäöstä huolimatta vertaannu.

Musta tai valkoinen kello? Siinäpä vasta kysymys
Musta tai valkoinen kello? Siinäpä vasta kysymys
Oranssi runko tuo siistiä räväkkyyttä touhuun
Oranssi runko tuo siistiä räväkkyyttä touhuun
Valkoinen on aina tyylikäs niin miehellä & naisella
Valkoinen on aina tyylikäs niin miehellä & naisella
Erilaisia kellonäkymiä & valikkoa
Erilaisia kellonäkymiä & valikkoa

Bip muotoilultaan hillitty, mutta erittäin makea. Valikko on selkolukuinen ja näytön kontrasti tekee siitä helpon lukea kirkkaallakin säällä. Myöskin kosketusnäyttö toimii kellossa kuin unelma. Kellon sivussa on toimintanäppäin, joka antaa myös oman silauksen kellon ulkonäköön.

Kaunis läheltä ja kaukaa. Huomaa pieni nappi ja Amazfitin logo.

Kuinka Bip eroaa muista ja miksi tämä älykello kannattaa ostaa?

  • Pieninäyttöinen Bip on todella tyylikäs
  • Suosittelen ehdottomasti paljon liikkuvalle henkilölle, sisäisen GPS:n ansiosta
  • Jos et halua käyttää 300€ Apple Watchin ostoon
  • 45 päivän akkukesto on ehkäpä älykellomarkkinoiden parhaita
  • Helppokäyttöinen
  • Helposti vaihdettavat rannekkeet sekä siistit kellotaulut
Bip ei mielestäni käy hyvin karvaiseen ranteeseeni, vaikka vähän luinen onkin

Miinusta? Ei käy ison miehen ranteeseen, mutta onko näin tarkoituskaan? Kaikki tyylillään ja onneksi on vaihtoehtoja, kuten Pace ja Stratos! Naisen ranteessa näyttää hyvältä ja alla on esitelty erilaisia kellotauluja.

Kellotauluja on 10 erilaista ja jokainen näyttää eri tietoja, eri tyylillä. Ylhäällä on kuvat siisteimmistä kellotauluista. Yleensä kellotaulusta näet kellonajan, säätiedot, päivämäärän & päivän aikana kävellyt askeleet.

Xiaomi Amazfit Stratos – Markkinoiden siistein älykello?

On olemassa siistejä älykelloja ja sitten on Stratos. Olen testannut vuosien varrella yli sataa älykelloa ja Stratos pieksää ulkonäöllään jopa monta kertaa kalliimmat brändituotteet. Toki ulkonäkö on makuasia, mutta itse voisin sanoa, että tässä on älykellojen älykello.

Itselläni Meizu MIX Hybrid -älykello  sain vaihtua Stratokseen ja Meizu sai jäädä kellonliikuttimeen tämän tieltä, koska vaihtelu virkistää ja olen kieltämättä pieni Xiaomi-fani. Tämä ei sitä myötä ole välttämättä täysin puolueeton arvio, haha!

Tyylikkään ulkoasun lisäksi Xiaomi Amazfit Stratosissa on ominaisuuksien puolesta kaikki ja enemmänkin, mitä tarvitsen älykellolta.

Iso pyöreä näyttö on komea!
Iso pyöreä näyttö on komea!
Kyllä tästä kelpaa katsoa ajan
Kyllä tästä kelpaa katsoa ajan
Viimeistellyt kontrollinäppäimet sivulla ovat näyttävät
Viimeistellyt kontrollinäppäimet sivulla ovat näyttävät
Hiilikuitukuvioinen runko, ei voi sanoa muuta kuin
Hiilikuitukuvioinen runko, ei voi sanoa muuta kuin "WOW"!

Tässä on todellakin hyvä taidonnäyte, miten Xiaomi osaa ottaa tuotteen designin haltuun. Totta kai hommasin kelloon teräksisen ja nahkaisen rannekkeen, joten voin vaihdella ranneketta tilanteen mukaan. Vaihdossa menee n. 2 minuuttia ja näin saan kellolle aivan uudenlaisen ilmeen.

Nahkaranneke käy hyvin tyylikkään paidan kanssa
Nahkaranneke käy hyvin tyylikkään paidan kanssa
Teräsranneke, sininen kellotaulu ja kauluspaita käy hyvin yhteen
Teräsranneke, sininen kellotaulu ja kauluspaita käy hyvin yhteen
Hiilikuituinen runko & teräsranneke
Hiilikuituinen runko & teräsranneke
Karvainen käsi ja kiiltävä kello
Karvainen käsi ja kiiltävä kello

Kellossa on 15 toinen erilaista kellotaulua ja itse valitsen kellotaulun päivän, rannekkeen ja asukokonaisuuden mukaan. Siroon ranteeseen tämä on mielestäni liian iso.

Ristin Stratosin äijäkelloksi, vai sopiiko tämä mielestäsi hentoon ranteeseen?

Stratosissa on näyttö aina päällä, mutta lepotilassa näyttö palaa himmeänä ja aktivoituu painaessasi nappia. Jos haluat näytön takaisin lepotilaan, pitää sinun odottaa 5 sekuntia tai pyyhkäistä kämmenellä kellotaulun yli. Näyttö ei ole yhtä kirkas kuin esim. Samsung Gearin vastaava, mutta sitä myötä akkukestossa tulee korealaiselle turpaan. Siitä lisää myöhemmin.

 

Miksi Stratos?

  • Ainutlaatuinen ulkonäkö
    • Iso näyttö, paljon erilaisia kellotauluja, näppäimet sivulla, hiilikuitukuvioitu runko & eri tyyleihin vaihdettavat rannekkeet
  • Urheilutilat
    • Jopa 14 urheilutilaa!
      • GPS kulkee urheilutilan mukana ja näin tiedät missä olet liikkunut
  • Pitkä akkukesto!

Lista jatkuu ja jatkuu, mutta lisää tulee pian oman blogin muodossa. Kyllä vain, tämä kello ansaitsee oman artikkelin!

 

”Näytöt eivät ole yhtä kirkkaita kuin muiden valmistajien älykelloissa ja näin akkukesto ollaan saatu maksimoitua.”

On totta, että Xiaomin älykellojen näytöt eivät ole niin kirkkaita kuin kilpailijoillaan. Esimerkiksi Samsung Gear & Apple Watchin näytöt ovat kirkkaampia ja tämä helpottaa lukua kirkkaassa auringonpaisteessa. Omaan makuun kirkasta näyttöä tulee tuijotettua puhelimen kohdalla jo riittävästi päivän aikana, niin yksi lisä-ärsyke silmille ranteessa? Ei kiitos!

Ilman taustavaloa näet kellon selvästi
Ilman taustavaloa näet kellon selvästi
Taustavalo päällä kello näyttää hyvältä
Taustavalo päällä kello näyttää hyvältä

Kuvassa vasemmalla näyttö on valmiustilassa ja oikealla taustavalo syttyneenä, kun juuri heilautin kättä naamaani kohti.

Xiaomin älykellot ovat varustettu näytöllä, joka on aina valmiustilassa ja näet kellonajan. Kun nostat kelloa itseäsi kohti, kellotaulun taustavalo syttyy. Ei ole yhtä kirkas kuin Apple Watchin / Samsung Gearin näytöt, no mutta haittaako? Ei ainakaan minua, koska tällä ominaisuudella ollaan saatu kellolle, ronskisti laskettuna 10x pidempi akkukesto!

Kirkasnäyttöisten älykellojen iso miinus on, että niitä pitää olla lataamassa lähes joka päivä. Xiaomi Amazfit Bipin akkukesto on jopa 45 päivää, Pacen 11 päivää ja Stratos on kestänyt itsellä aktiivisessa käytössä myös hyvin yli viikon!

Yhteenveto: Eli hyvä vaan, että näyttö on himmeä.

Älykellojen lataus

Lataus on nopeaa ja ihan vaikka puolen tunnin latauksella saat monta päivää käyttöaikaa. Jokaisen kellon mukana tulee MicroUSB-johto sekä pieni ”lataustelakka”, jossa kello lepää mukavasti. Vasemmanpuoleisessa Bipissä on ehdottomasti kaikista kätevin lataustelakka, jossa kello on osittain pystyssä.

Bipissä on ehdottomasti siistein telakka
Bipissä on ehdottomasti siistein telakka
Pacen latausalusta kiinnitetään MicroUSB-johdolla
Pacen latausalusta kiinnitetään MicroUSB-johdolla
Prosentit kasvavat vauhdilla
Prosentit kasvavat vauhdilla

Kelloja voi ladata helposti vaikka varavirtalähteen kautta. Kuvassa oleva Xiaomi Type-C 10000mAh varavirtalähde on kulkenut mukana jo toista vuotta ja hyvin kestää.

Mobiilisovellukset

Xiaomi on tunnettu helppokäyttöisistä laitteistaan ja selkeälukuisista mobiilisovelluksista. Bip käyttää Mi Bandeista tuttua Mi Fit -sovellusta . Helppolukuinen sovellus on ehdoton plussa ja vaikka kieli onkin englanti, saa siitä hyvin selvää, vaikkei lontoo taipuisikaan sujuvasti.

Kuvakaappaukset otettu Mi Fit -sovelluksen askelmittarista. Vasemmalla on päivätasoinen diagrammi, keskellä itse kello ja Xiaomi Mi6 -älypuhelin, joka toimii erittäin hyvin Bipin & Mi Fitin kanssa.

Pace & Stratos vaativat käyttöönsä Amazfit Watch -sovelluksen. Kuten Mi Fit, on tämäkin helppokäyttöinen & -lukuinen. Sovelluksen kautta pääset laittamaan kellon asetukset tarkemmin paikoilleen. Näet mm. lisätietoja liikkumisestasi ja voit säätää kellon näyttämiä sovelluksia.

Latasin kellon akun täyteen ennen viikon Vietnamin reissuani ja takaisin tullessa akkua oli vielä jäljellä 13%. Tuli käytettyä kompassia, hiplattua kelloa edellistä enemmän ja kello oli yhdistettynä kokoajan puhelimeen. Sovellus näyttää askeleet ja poltetut kalorit selvästi päivä-, viikko- & kuukausitasolla. Askeltavoite on löysät 8000 ja diagrammit näyttävät hyvin, kuinka en ole päässyt tavoitteisiin.

Käyttöliittymä

Kaikki 3 kelloa ovat helppokäyttöisiä ja parhaiten opit käyttämään kelloa, kun räpläilet sitä itse. Varsinaista vahinkoa ei voi tehdä. Pyyhi kosketusnäyttöä ylhäältä alas, päinvastoin, vasemmalta oikealle sekä oikealta vasemmalle. Paina näyttöä pitkään pohjassa.

Näin! Noilla ohjeilla pääset jo pitkälle. Käyttöliittymä on intuitiivinen ja näytöt toimivat jokaisessa kellossa todella hyvin, eli ei kun näpläilemään. Kun hommaat uuden älypuhelimen, niin sitä vaan tulee räplättyä vähän väliä ja näin tutustut luuriin parhaiten. Sama uuden älykellon kanssa.

Fitness-ominaisuudet

Vaikka urheilenkin paljon, en ole juuri käyttänyt kellon fitness-ominaisuuksia.. Lupaan, että tähän tulee päivitystä lähiaikoina, kun pitää ruveta treenaamaan Spartan Racea varten. Hupina kokeilin Pacen pyöräilytilaa kerran ja hyvin kello tärähtää, kun 1km lisää on tullut tauluun.

Urheilutilan päällä ollessa GPS menee myös päälle ja tallentaa se liikkumasi reitin. GPS:n lisäksi näet myös poltetut kalorit, maksiminopeuden, keskinopeuden, sykkeen ja kuljetun matkan kilometreinä.

Sykemittaussensorit & lataustelineen magneettipäät tulevat hyvin esille pohjasta. Huomaa myös rannekkeiden pikakiinnitykset.

Kannattaa katsoa myös kellon pohjaa, josta löytyy sykemittari. Kun sykemittari ja GPS ovat päällä urheilutilan kanssa jatkuvasti, syö se myös akkua enemmän kuin normaalitilassa.

Älykello niin naiselle että miehelle?

Pace ja Bip käyvät selvästi niin naiselle kuin miehelle, mutta Stratosin ärjy design & iso kellotaulu huutaa miesasiakkaita puoleensa, eikä käy naisen siroon ranteeseen. Mutta kuten sanoin jo aikaisemmin; tyylinsä kullakin.

Pace käy niin miehen...
Pace käy niin miehen...
että naisen ranteeseen
että naisen ranteeseen

Xiaomi Amazfit Bip -älykello löytyy nyt tyttöystäväni ranteesta. Hän lukeutuu heihin, jotka tykkäävät Apple Watchin muotokielestä, mutta puhelimen käyttöjärjestelmä on Android. Itselläni ranteesta löytyy nyt Stratos jos tämä ei aiemmasta hehkutuksesta vielä selväksi käynyt. 😀

Kuten huomaat, kyllä se Bip on sirommalla kellotaululla parempi naisen ranteeseen ja Stratos miehelle.

Myös pakkauksista huomaa, mikä kelloista on tarkoitettu äijämäiseen käteen ja mikä hennompaan ranteeseen. Bipin pakkauksessa on haettu Applen minimalistista tyyliä. Pacen ja Stratosin pakkaukset jo pelkästään kertovat; – ”Aukaise minut, laita ranteeseesi ja näytä kaikille”!

Tyylikkäissä kelloissa tyylikkäät boksit
Tyylikkäissä kelloissa tyylikkäät boksit

Jokaisessa pakkauksessa tulee englanninkielinen käyttöohje, latausteline sekä latauskaapeli. Bipin & Stratosin lataustelineessä on integroitu USB-johto, mutta Pacen lataustelakassa on irrotettava MicroUSB-johto.

Aikaisemmat Xiaomin aktiivisuusrannekkeet ovat olleet menestys ja avain ehkä kaikkeen on hinta-laatusuhde, helppokäyttöisyys itse laitteissa sekä mobiilisovelluksissa & laitteen tyylikkyys. Uskon, että Mi Bandien tavoin Xiaomin älykellot tulevat karvaamaan oman markkinansa Applen, Samsungin ja Fitbitin dominoimilta älypuhelinmarkkinoilta.

Vaihtorannekkeet ovat edullisia ja pikakiinnityksen ansiosta vaihtaminen käy kädenkäänteessä

Tutustu älykelloihin kaupassamme:

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Toivottavasti tiedät nyt enemmän Xiaomi Amazfitin älykelloista.

Kuvia klikkaamalla pääset tutustumaan kelloihin tarkemmin.

Xiaomi Amazfit Bip -älykello
Xiaomi Amazfit Bip -älykello
Xiaomi Amazfit Pace -älykello
Xiaomi Amazfit Pace -älykello
Xiaomi Amazfit Stratos -älykello
Xiaomi Amazfit Stratos -älykello