Kävimme e-villen tiimiläisten kesken testaamassa uuden Dope kaupunkipyörän hieman haastavammissa olosuhteissa, nimittäin Kiinan suur-kaupungissa, Shenzhenissä. Määränpäänä toimi tunnettu taitelijakylä Dafen, paikka jonka kapeat sivukujat tuottavat niin kopioita kuuluisista maalauksista että taiteilijoiden omia teoksia ympäri maailmaa vuosittain yli puolella miljardilla eurolla.

kaupunkipyörä2

Pyörän kasaus alle 10 minuuttiin

Dope kaupunkipyörä toimitettiin yhdessä laatikossa ja vaati kasauksen ennen Tour De Dafenin aloittamista. Pyörän kokoaminen oli hyvin vaivatonta ja nopeaa. Ainoastaan eturengas, ohjaustanko, polkimet ja satula oli kiinnitettävä mukana tulevilla työkaluilla, johon kului näppäräsormiselta kaverilta aikaa korkeintaan 10 minuuttia.

kaupunkipyöräcover1

Dope – halpa yksivaihteinen kaupunkipyörä polkee luokkaa ylemmässä sarjassa

Töötti on Kiinalaisessa liikenteessä ns. toinen kaasu ja autojen seassa paahtaa vaikka mitä rekkojen ja kolmepäällä ajavien moottoripyöräpoliisien väliltä ja hetkittäin pujotellaankin vielä kaiken lisäksi vastakkaisella kaistalla. Tämän sopan sekaan pitäisi lähteä puikkelehtimaan uudella kaupunkipyörällä.

kaupunkipyörä1

N. 20 kilometrin matka Dafeniin taittui loppujenlopuksi hyvin mutkattomasti. Dope-pyörä vastaa hintavampia fiksi- / sinkula –versioita, niin ajattavuudeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Rungon koon puolesta pyörä sopii parhaiten 170-180cm kuskeille, jolloin paikat eivät rasitu pidemmässäkään ajossa. Fillarin tärkeimmät osat; runko, kammet ja vanteet tuntuvat hyvin kestäviltä edullisesta hinnasta huolimatta.

Jos miinuspuolia pitäisi pyörästä etsiä, olisi ne mitä luultavammin hieman painavampi kokonaisuus (n. 10kg, missä sinkulat ja fiksit painaa pari kiloa vähemmän) sekä muoviset polkimet. Pikkujuttuja kuitenkin.

kaupunkipyörä4

Yhteenveto:

Kaiken kaikkiaan testiajon jälkeen pyörästä jäi hyvin positiivinen kuva ja kameraankin tallentui hyviä otoksia taiteen kera. Tähän hintaan ei vastaavaa kaupunkipyörää löydä mistään, joka kääntäisi yhtä paljon katseita ja jolla on oikeasti ketterä kulkea kaupungissa. Alla vielä pari fiiliskuvaa pyörästä!

Dope kaupunkipyörä on nyt huhtikuun ajan ennakkomyynnin kautta tarjouksessa 99.95€. HUOM! Rajoitettu määrä!

Saatavilla siistin räikeitä värejä!

Plussat:

+ Hinta

+ Ajettavuus

+ Ulkonäkö

+ Yksinkertainen kasaus

Miinukset:

– Muoviset polkimet

– Paino

kaupunkipyörä5

 

kaupunkipyörä3

Ole mukana kehittämässä pyörävalikoimaamme

Mitä mieltä sinä olit tämänkertaisesta taiteellisemmasta blogistamme? Entäs, minkälaisista pyöristä sinä tykkäät ja haluaisit meidän pyörävalikoimaamme? Kirjoita mielipiteesi kommenttikenttään ja toivottavasti valikoimaan tulee juuri sellaisia pyöriä mitä sinä haluat, sillä sinua varten näitä pyöriä myymme! 😉

Kevätterveisin,
e-villeläiset: Leo, Joni ja Antti