Oukitel K10000 Max on saamassa todella kovan luokan seuraajan. Veden- ja iskunkestävä isolla akulla varustettu Max oli loistavien eränkäyntiin suunniteltujen ominaisuuksiensa ansiosta äärimmäisen suosittu ja arvostettu puhelin, joka jaksoi usean päivän eräreissut vaikka käytössä oli paljon akkua kuluttavat koiratutka- ja suunnistussovellukset.

Nyt Oukitel on julkaissut sille seuraajan, joka on moninpuolin  paranneltu versio K10000 Max -puhelimesta; Esittelyssä syksyn järein puhelinuutuus, Oukitel WP2. 

WP2 ja K10000 sarja – mikä ero?

WP tulee sanoista WaterProof eli vedenkestävä. Ensimmäinen WP-puhelin on keväällä julkaistu WP5000. WP5000:ssa on WP2 puhelimesta poiketen vain hieman normaalia isompi 5000 milliampeerin akku, mutta ominaisuuksissaan se on erittäin kovaa tekoa eikä puhelin paina pienemmän akun ansiosta niin paljoa kuin WP2. Kuoren viimeistelyssä Oukitel on WP-sarjassa ottanut uuden ja paremman lähestymistavan. WP2:sen nimeämiseen liittyen kuulin myös, että Oukitel oli aivan viime hetkillä vielä nimeämässä WP2:sta vielä K10000 Max Proksi, mutta olisiko sitten puhelimen valmistusprosessiin tehdyt muutokset kuitenkin niin isoja, että yhtiö halusi korostaa WP2:sta tämän uuden sarjansa puhelimena.

Oukitel WP2 on vedenkestävä älypuhelin

WP2 vs K10000 Max

WP2:ssa on K10000-sarjalle tuttu valtaisa 10 000 milliampeerin akku, joka kestää käyttötavasta riippuen 4-7 päivää. Erityisen kovassa käytössä, kuten koiratutkan kanssa on käyttöaika luultavasti kolmen tai neljän päivän tienoilla.

WP2:ssa pyörii Android 8 eikä siinä ole juurikaan valmistajan omaa softaa sotkemassa asioita.

WP2 vastaan K10000 Max – kokovertailua

Vaikka WP2:n näyttö on edeltäjäänsä K10000 Maxia isompi, on puhelin leveydeltään aavistuksen pienempi erilaisen kuvasuhteen ansiosta. Puhelimessa on myös ainakin omasta mielestäni tyylikkäämpi premium-luokan viimeistely. Metalliset osat ovat muotoilun suhteen paluuta legendaariseen Oukitel K10000-malliin.

Alla tekninen erottelu kahdesta mallista:

WP2 K10000 MAX WP2 eroavaisuus
Käyttöjärjestelmä: Android 8.0 Käyttöjärjestelmä: Android 7.0 Uudempi & parempi käyttöjärjestelmä
Näyttö: 6.0″ Full HD+ 2160×1080, 18:9 kuvasuhde Näyttö: 5.5″ Full HD 1920x1080p Isompi & tarkempi näyttö
Prosessori: 8-ydin, Mediatek MTK6750 Prosessori: 8-ydin, Mediatek MTK6753, 1.3GHz tehokkaampi prosessori
GPU: Mali T860-MP2 GPU: ARM T720 MP3 700Mhz parempi grafiikkayksikkö
RAM: 4GB RAM: 3GB enemmän RAM-muistia
Sisäinen tallennustila: 64GB Sisäinen tallennustila: 32GB enemmän tallennustilaa
Muistikorttipaikka: Micro-SD Max 256GB (vie toisen sim-korttipaikan) Muistikorttipaikka: Micro-SD Max 64GB (vie toisen sim-korttipaikan) isompi max muistikorttikapasiteetti
Kamera: 13MP+3MP tuplakamera Kamera: 13MP (SW16MP) Samsung Parempi kamera
Etukamera: 8MP Etukamera: 8MP (SW13MP) Samat
Taajuudet Taajuudet Samat
Dual 4G Nano-SIM Dual 4G Nano-SIM Samat
WiFi 802.11 a/b/g/n/ WiFi 802.11 a/b/g/n/ Samat
Bluetooth 4.0 Bluetooth 4.0 Sama
GPS/AGPS/GLONASS GPS/AGPS/GLONASS Sama
OTG OTG Sama
NFC —- NFC-ominaisuus
FM-radio FM-radio Sama
Sormenjälkitunnistin, takana Sormenjälkitunnistin, takana sormenjälkitunnistin sivulla
Gyroskooppi, geomagneettinen anturi Gyroskooppi, geomagneettinen anturi Sama
IP68: Vesitiivis, iskunkestävä runko (näyttö ei ole iskunkestävä), pölynkestävä IP68: Vesitiivis, iskunkestävä runko (näyttö ei ole iskunkestävä), pölynkestävä Sama
Liitännät: USB Type-C, Micro-SD-muistikortti, Dual SIM Liitännät: USB Type-C, Audio 3.5mm, Micro-SD-muistikortti, Dual sim Ei 3,5mm kuulokeliitäntää
Akku: 10 000mAh, integroitu, 9V/2A nopea lataus Akku: 10 000mAh, integroitu, 9V/2A nopea lataus Sama
Mitat: 176,6 x 85,3 x 16,5mm Mitat: 169x87x16mm hieman korkeampi ja kapeampi
Paino: 350g Paino: 337g hieman painavampi

 

Mihin WP2 sopii parhaiten?

Vedenkestävä WP2 on erinomainen kumppani syksyiseen ja sateiseen metsään tai talven lumisille kelkkaretkille. Pitkäkestoinen akku on ideaalinen esimerkiksi koiratutkan kanssa metsästyssafareilla käytettäväksi ja iskunkestävä runko tarkoittaa, ettei puhelin mene rikki pienistä iskuista ja kolhuista.

WP2 on nyt ennakkomyynnissä ja sen tarkempia ominaisuuksia pääsee tutkailemaan alla olevaa kuvaa klikkaamalla:

 

Ps. Oukitel K10000 Maxin tuotanto on lopetettu, mutta e-villen Mäntsälän varastolla on vielä muutama jäljellä mikäli tarvitsee heti jahtikauden alkuun kovan luokan eräpuhelimen.