Jokaisella meistä on unen suhteen petrattavaa. Osa meistä ei osaa mennä nukkumaan ajoissa, joillekin meistä herääminen on todella haastavaa ja toiset taas kärsivät huonosta unenlaadusta. Tämä johtaa väsyneeseen oloon, päänsärkyyn sekä laskusuhdanteiseen suoriutumiskykyyn. Tähän aikaan vuodesta ongelma vasta muuttuukin ajankohtaiseksi, sillä pohjola on siirtymässä päivien lyhentyessä ja ilmojen pimentyessä kaamosmasennuksen sekä talviväsymyksen ajanjaksoon. Olipa unidemonisi mikä hyvänsä, onneksi teknologia on rientänyt apuun tässäkin asiassa. Apu tulee tällä kertaa pienen pienen napin muodossa. Nappi ei sinänsä ole mikään uusi lähestymistapa uniongelmiin, mutta tällä kertaa väsymystä ei oteta pois unilääkkeillä. Tämän napin lähestymistapa on luonnonmukaisempi ja se muistuttaa useaan kertaan kouluaikoinani kuulemaani viisautta: ”sitä saa mitä mittaa”. Sleepacen kehittämä tyynyyn kiinnitettävä anturi mittaa unenlaatua, tekee siitä raportteja, antaa sinulle uneen liittyviä vinkkejä puhelimeen sekä auttaa heräämään ja nukahtamaan. Näiden pohjalta saat nopeasti selkeän kuvan siitä, mikä yleisesti ottaen yöunissasi on vikana.

Suomessa unettomuus on jopa kaksi kertaa yleisempää kuin Ranskassa, Englannisaa, Saksassa tai Italiassa.

 

väsy
Tunetko itsesi usein väsyneeksi? Tutkimuksen mukaan joka kolmas aikuinen nukkuu huonosti. Suomessa unettomuus on jopa kaksi kertaa yleisempää kuin Ranskassa, Englannisaa, Saksassa tai Italiassa. Lähd. Kaleva 2014 6:11

Sleepacen sleepdot on älykäs unianturi, mutta miten se toimii?

Sleepacen kehittämä unianturi on pieni ja kevyt nappi, joka kiinnitetään magneetin avulla tyynyn yläkulmaan. Tämä nappi on varustettu antureilla, jotka mittaavat yön aikana kokonaisunen määrää, yöllistä liikehdintää sekä heräämisten määrää. Kaiken tämän lisäksi anturin käyttämä algoritmi pystyy seuraamaan todella tarkasti unen eri vaiheita aina kevyestä unesta  sikeään REM-uneen. Näiden pohjalta laitteen keskiössä oleva puhelin applikaatio antaa sinulle kansainväliseen tutkimustietoon pohjautuvia neuvoja siitä, miten juuri sinun unenlaatuasi voisi parantaa. Tämän lisäksi laitteella on omat menetelmänsä heräämisen helpottamiseen, nukahtamisen avustamiseen sekä nukkumaanmenon muistuttamiseen.

Sleepacen taustalla on vankkaa teknistä sekä lääketieteellistä osaamista. Yksinkertaisen oloinen nappi on sullottu täyteen tarkkoja antureita, jotka osaavat kertoa oikean unen vaiheen jopa 95% tarkkuudella.

 

dotti
Tuotteen ominaisuuksista näkee, että Sleepacen taustalla on vankkaa teknistä sekä lääketieteellistä osaamista. Yksinkertaisen oloinen nappi on sullottu täyteen tarkkoja antureita, jotka osaavat sanoa valmistajan mukaan jopa 95% tarkkuudella oikean unen vaiheen.

Laitteen käyttöönotto on todella helppoa:

1. Laita pakkakusen sisältä löytyvä paristo laitteen sisään. Mikäli patteri on oikein laitteeseen syttyy vihreä valo. Jos patterissa on huono varaus, syttyy laitteeseen punainen valo. Valmistaja lupaa, että yksi sormiparisto jaksaa pyörittää anturia ainakin kolme kuukautta.

2. Mene joko Androidin Google play -kauppaan tai Applen Appstoreen ja lataa Sleepace applikaatio

3. Syötä applikaatioon sähköpostiosoitteesi sekä haluttu salasanasi. Tämän jälkeen syötä applikaatioon ikäsi, painosi sekä pituutesi

4. Laita puhelimesta bluetooth päälle, mene applikaatioon sekä etsi valikko nimeltään ”My device”. Paina yläkulmassa olevaa + -painiketta ja valitse Sleep dot. Kopauta anturia kaksi kertaa niin, että siihen syttyy vilkkuva vihreä valo. Tämä vihreä valo tarkoittaa sitä, että bluetooth-yhdistäminen on laitteessa päällä. Yhdistämistila on laitteessa kerrallaan päällä yhden minuutin ajan. Mikäli parittaminen ei onnistu tässä ajassa, voit aloittaa sen uudestaan kopauttamalla laitetta uudestaan kaksi kertaa niin, että vihreä valo alkaa vilkkumaan uudestaan.

5. Applikaation parittamisvalikkoon pitäisi ilmestyä anturi. Mikäli valikko jostain syystä näyttää useampaa laitetta, voit tunnistaa oikean siitä, että pariuuttamisvalikossa näkyy tuotteen sarjanumero, joka löytyy myös laitteen paketista.

6. Kun anturi on saatu paritettua puhelimen kanssa, laita se laitteen pohjasta löytyvällä  magneetilla kiinni tyynyn yläkulmaan. Aseta applikaatioon nukkumaanmenoaika sekä heräämisaika ja mene pitkällesi.

Itselläni meni laitteen käyttöönottoon hieman reilu 20 minuuttia jopa siitä huolimatta, että ainoana ohjeenani sattui olemaan Kiinan kielinen käyttöohje. Onneksi laitteen applikaatio on selkeällä englannin kielellä. e-villen asiakkaiita varten pakettiin on tehty extrana suomenkieliset ohjeet käyttöönottoa varten.

Miten sleep dot voi auttaa huonosta unenlaadusta kärsiviä?

Mainitsin aikaisemmin, että sleep dot kerää yön aikana tietoa kokonaisunen määrästä, syvän unen suhteesta kokonaisunen määrään, yöllisestä liikehdinnästä sekä heräämisten määristä. Tästä kaikesta sleep dot tekee raportin, jonka pohjalta se pisteyttää sinun yöunesi laadun. Pisteytys menee 0 – 100. Miinuspisteitä saa mm. seuraavista asioista:

  • Liian vähäisestä kokonaisunen määrästä
  • Nukahtamisvaikeuksista
  • Unen tehokkuudesta
  • Huonosta syväunen tai keskitason unen suhteesta kokonaisunen määrään
  • Yöllisistä heräilemisistä
  • Levottomuudesta unen aikana

Mitattavien asioiden pohjalta applikaatio ehdottaa asioita, mitä voisit tehdä, jotta unenlaatusi paranisi. Esimerkiksi itselläni syväunen määrä näytti jäävän toistuvasti alle tavoitellun 20% kokonaisunen määrästä, jolloin applikaatio ehdotti minulle kahvin juonnin vähentämistä. Hieman lyhyempiin yöunien jälkeen applikaatio neuvoi minua ottamaan puolen tunnin päiväunet. Joka päivältä sinun on mahdollista tehdä itsearvio syistä, mitkä vaikuttivat unenlaatuusi. Itsearvion tekeminen on siinä mielessä vaivatonta, että applikaatio ehdottaa niitä itsestään, eikä sinun tarvitse kuin klikkailla olettamasi syyt. Viikko ja kuukausiraporteista näet koko viikon tai koko kuukauden keskiarvon. Voit vaihtaa asioita, joiden mittaamista kuukausi tai viikkoraportti seuraa. Jos sinua esimerkiksi kiinnostaa se, kuinka nopeasti nukahdat riippuen päivästä, voit ottaa sen mitattavaksi arvoksi.

552448939795243683
Tämä yö jäi allekirjoittaneelta vähän tavoitteista. Eniten miinuspisteitä tuli ylipäätänsä lyhyestä nukkuma-ajasta sekä epätasapainoisesta unirytmistä. Syväunen vähyyteen Sleepace suosittelee kahvin juonnin vähentämistä. Viimeisessä kuvassa näkyy koko yön unikäyrät.
^161B91ED117DF3FCED30917A440FE71A56C1DB6D04993B3057^pimgpsh_fullsize_distr
Unihelpperistä löytyy kattava valikoima erillaisia ”lääkärin määräämiä” unensaantia edistäviä ääniraitoja

Miten sleep dot voi auttaa nukahtamisvaikeuksista kärsiviä?

Jotkut meistä ovat yökyöpeleitä, jotka yksinkertaisesti vain unohtavat mennä nukkumaan. Heitä varten applikaatiosta löytyy erikseen uni muistutin. Kyseisen muistutuksen voi asettaa esimerkiksi
tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tämä auttaa sinua orientoitumaan nukkumaanmenoa varten esimerkiksi niin, että osaat vältellä iltaisin internetin houkutuksia sekä kirkkaita nukahtamista vaikeuttavia näyttövaloja hyvissä ajoin.

Tutkimusten mukaan rauhallinen tasainen musiikki tai ääni auttaa ihmisiä nukahtamaan. Sleepace applikaatiosta on mahdollista kytkeä päälle unihelpperi, joka soittaa rauhoittavaa musiikkia siihen asti, kunnes nukahdat. Soittolistalta löytyy eri kappaleita aina rauhallisesta takkatulesta meren kuohuntaan, musiikkirasian soimiseen sekä ehkä Suomalaisen näkökulmasta tuttuun ja turvalliseen lumimyrskyn pauhaamiseen. Tämä ominaisuus on mitä mainoin heille, jotka kärsivät toistuvasti nukahtamisongelmista.

Myös päivittäiset raportit antavat arvokasta tietoa sekä vinkkejä nukahtamisongelmien päihittämiseksi.

Miten sleep dot voi auttaa heräämisvaikeuksista kärsiviä?

^72E5FEFAFB7F7B2C3AF66446C29E3DC85CB46C9A7497AE4399^pimgpsh_fullsize_distr
Älykäs herätysominaisuus herättää sinut unen kevyimmässä vaiheessa

Herääminen ei ole helppoa! Jotkut meistä torkuttavat enemmän kuin mitä olisi suotavaa. Toiset taas nukkuvat pommiin toistuvasti. Monesti ongelmat johtuvat siitä, että herätyskello on armoton, kun kyse tulee sen hetkiseen unen tasoon. REM-unen vaiheessa pärähtävä herätyskello jättää jälkeensä tokkuraisen nukkujan. Sleepacen sleep dotista löytyy älykäs herätysominaisuus, joka toimii seuraavasti: Aseta aika, jolloin haluat herätä. Aseta tämän jälkeen myös se, kuinka paljon pystyt joustamaan asetetusta heräämisajasta. Näiden tietojen pohjalta sleep dot herättää sinut mahdollisimman kevyen unen aikaan. Samaan tapaan kuin unihelpperissä, myös älykkään herätyksen musiikkipuoli koostuu lääkärien määräysten mukaisesti rauhallisista luonnonmukaisista äänistä.

Yhteenveto! Onko unianturista mihinkään?

Onko tämän pienen napin ostamisessa sitten mitään järkeä? Mielestäni kyllä. Sleepace yrityksenä on onnistunut kiteyttämään aika tarkasti ne ongelmat, joista ihmiset kärsivät uneen liittyen. Jokaiseen vaivaan löytyy jotain apua. Unen analysointi auttaa yöllisistä univaikeuksista kärsiviä. Nukahtamisongelmaisille sekä yökyöpeleille löytyy omat työkalunsa uni muistuttimen sekä unihelpperin muodossa. Heräämisongelmista kärsiville löytyy taas älykäs herätysominaisuus (entisenä torkuttajana liputan tämän ominaisuuden puolesta). Ehkä hauskinta koko laitteessa on se, että oman unenlaadun tarkkaileminen on todella hauska harrastus. On todella mielenkiintoista seurata miten aikaisempi päivä on vaikuttanut milläkin tavalla viikon unenlaatuun.

Mutta miksi sitten ostaa tämä nappi? Onhan applikaatiokaupat pullollaan erilaisia sovelluksia, jotka myös mittaavat unenlaatua. Yksi aika merkittävä syy on se, että puhelimen kanssa nukkuminen on sekä epämielyttävää, että epäterveellistä. Toisin kuin älypuhelin, sleep dot ottaa yhteyttä vasta, kun käyttäjä näin päättää. Näin vältytään haitalliseksi väitetyltä säteilyltä. Sleep dot on tämän lisäksi varustettu puhelinta paremmin unen tarkkailuun optimoiduilla antureilla.

Kaiken kaikkiaan sleep dot kannattaa ostaa jo sen halvan hinnan takia. Näin hyödyllistä vimpainta on vaikea löytää näin edulliseen hintaan.

Klikkaa tästä itsesi e-villen verkkokaupan tuotesivulle!