Maailman suurin tarjouskampanja ja ostofestivaali ei suinkaan ole jo meille suomalaisille tutuksi muodostunut Black Friday, eli kansan kielellä ”musta perjantai”. Se ei myöskään ole juhannus, uusivuosi tai pääsiäinen, vaikka Alkon hyllyt niin voisivat antaa ymmärtää. Se on 11.11., eli Singles’ Day tai ”Sinkkupäivä” suomalaisittain sanottuna.

Kiinassa marraskuun 11. päivänä juhlitaan vuosittain ”sinkkujen päivää”, sillä kiinaksi numero yksi tarkoittaa numeraalisen merkityksensä lisäksi yksinäistä ihmistä – eli sinkkua. Tätä on juhlittu Kiinassa jo lähes 30 vuotta, mutta länsimaissa ja varsinkin Suomessa konsepti on tullut tutuksi vasta muutamien viime vuosien aikana. Mistä Singles’ Day sai alkunsa ja mitä se on tänä päivänä? Näihin kysymyksiin saat vastauksen tästä blogista!

e-villen Singles' Day on jo käynnissä!
e-villen Singles’ Day on jo käynnissä!

11.11. Singles’ Dayn alkuperä

Juhlan oikeasta alkuperästä ei olla varmoja, mutta arvauksia on monenlaisia. Suosituimman kertomuksen mukaan kaikki alkavat Nanjing-yliopiston opiskelijoista vuonna 1993. Tämän teorian mukaan ryhmä Nanjing-miesyliopiston opiskelijoista olivat kyllästyneitä olemaan sinkkuja, joten he järjestivät sinkuille tarkoitetun tapahtuman aina marraskuun 11. päivänä. Kyseessä oli siis sinkkukavereiden järjestämä tapahtuma.

Pian Singles’ day levisi muihin kiinalaisiin yliopistoihin ja ympäri Kiinan kansantasavaltaa kunnioittaen sinkkuna olemista – eli toisin sanoen kaveriporukalla Tsingtao -oluen juontia ja uhkapelejä 😉Vähitellen tapahtuma levisi ympäri maailmaa ja siitä kehkeytyi kaupallinen juhla. Eikä suinkaan pelkästään sinkuille.

Saikohan Singles' Day alkunsa tällä tavalla?
Saikohan Singles’ Day alkunsa tällä tavalla?

Kuinka Singles’ Dayta juhlitaan?

Singles’ Day -juhlasta on tullut todella suuri merkkipäivä Kiinassa ja joka vuosi kyseisenä päivänä järjestetään mittava määrä tapahtumia ja juhlia ympäri maata. Sinkuille järjestetään myös niin sanottuja ”matchmaking” -tapaamisia, joissa lempeä kaipaavat miehet ja naiset pyrkivät löytämään itselleen sitä odotettua elämänkumppania.

Toiset meistä nauttivat myös yksinolosta, eikä heitä suinkaan ole unohdettu. Kiinassa sinkkuna voit nimittäin säästää rahaa. Ei ainoastaan sillä, ettei puolisolle tarvitse paniikissa ostaa viime tingassa joululahjoja – vaan voit saada alennusta ollessasi sinkku. Kyllä, luit oikein. Tämän juhlapäivän kunniaksi osa liikkeistä antaa lisäalennuksen tuotteista, mikäli asiakas pystyy todistamaan myyjälle olevansa naimaton tai sinkku.

Sinkkuus todistettu, tänne ne alennukset!
Sinkkuus todistettu, tänne ne alennukset!

Facebookin parisuhdetilan muuttaminen ei riitä (noh, Kiinassa Facebook on muutenkin blokattu). ”Sinkkuustodistuksen” voi pyytää esimerkiksi työkaverilta, joka allekirjoittaessaan lapun todistaa ystävänsä sinkkuuden. Singles’ Day onkin siis omalla tavallaan käänteinen versio länsimaissa juhlitusta ystävänpäivästä.

Romanssi ei kuitenkaan ole ainoa asia mikä liittyy tähän juhlaan. Singles’ Day on Kiinassa samantapainen päivä kuin Black Friday Amerikassa, jolloin liikkeillä, tavarataloilla, verkkokaupoilla ja jopa ravintoloilla tai karaokepaikoilla on huikeat alennukset. Kiinalaiset ovat tunnetusti kovia tekemään ostoksia, joten juhlasta on tullut erittäin suuri shoppailutapahtuma. Eikä pelkästään suuri, vaan maailman suurin.

Vuonna 2021 Kiinan suurimmat online-kaupan yritykset Alibaba ja JD.com keräsivät Kiinan Singles’ Day -ostostapahtumassa järjettömän 139 miljardin dollarin myynnin alustoillaan, mikä on uusi ennätys. Tämä summa ylitti kirkkaasti Amerikassa järjestetyn ’’Cyber Week:in’’ eli kiitospäivän (Thanksgiving Day), Black Fridayn sekä Cyber Mondayn myynnin yhteenlasketun summan, joka oli noin 33,9 miljardia dollaria. Sinkkujen päivä on alkanut myös yhä enemmän nostaa päätään meillä lännessä, ja on vuosi vuodelta yhä suositumpi.

Singles' Day aiheuttaa pakettivyöryn ympäri maailmaa.
Singles’ Day aiheuttaa pakettivyöryn ympäri maailmaa.

Mitä Singles’ Day tarkoittaa meille suomalaisille?

Halpoja hintoja, huipputuotteita ja fiksuimmille myös varaslähdön Black Friday -tarjouksiin. Harmillisesti useat suomalaiset eivät ole vielä omaksuneet tätä maailman suurinta ostopäivää, mutta e-ville.com pitää huolen, että sinä ja muut suomalaiset löytävät parhaat tuotteet järisyttävän halpaan hintaan Singles’ Day -kampanjan aikana 30.10.-12.11.

e-villellä 11 päivää älyttömiä tarjouksia

Nyt sinulla pitäisi olla jo vahva ymmärrys siitä, mitä tämä kyseinen ostopäivä tarkoittaa tarkoittaa maailmalla. Entäpä mitä se tarkoittaa sinulle e-villen asiakkaana? Suuria alennuksia! Me annamme sinulle mahdollisuuden ”Black Friday -varaslähtöön”.

Mutta sitten itse asiaan, sillä e-villellä otettiin varaslähtö myös Singles’ Dayhin ja kampanja on täyttä häkää käynnissä. Olitpa sitten sinkku tai et, tarjoamme sinulle upeita super-tarjouksia 30.10.-12.11. välisenä aikana. Alla TOP 3 suositukset tarjouksista!

Ulefone Power Armor 14 Pro iskunkestävä IP68-puhelin

229,95 (norm. 279,95)

• Kestävä 10000mAh akku

• Iso 6,52″ HD+ näyttö

• IP68-/IP69K-vedenkestävä

Colmi i11 -älykello

29,95 (norm. 39,95)

• Upea 1.4″ näyttö

• Kätevä sykkeenseuranta

• Unen seuranta

HTI HT-A2 lämpökamera LCD-näytöllä 320×240p

549,95 (norm. 649,95)

• 320×240p mittaustarkkuus

• Kuvakulman leveys 56°x42

• 3,2″ TFT-näyttö

Pysy ajantasalla päivätarjouksista ja tulevan pääpäivän tarjouksista Singles’ Day- sivullamme!